Kun Netanjahun hallitus pyrki hallinnon vaihtoon Teheranissa, se kohtasikin tilanteen, jossa Israelin iskut ovat toistaiseksi vahvistaneet kansallista yhtenäisyyttä Iranissa. Molemmat osapuolet pohtivat edelleen tulevia vaihtoehtojaan Trumpin hallinnon arvaamattomuuden keskellä.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Iran, joka on pitkään torjunut Israelin uhkia liittolaistensa, kuten Hizbollahin ja Syyrian entisen Assadin hallinnon avulla, on kärsinyt vahinkoja vihollisensa ja Yhdysvaltojen tukemien toimien seurauksena. Iran on joutunut todistamaan, kuinka se menetti sekä korkeita komentajiaan että ydintutkijoitaan.

Silti Netanjahun kovaa linjaa ajava hallitus ei voi väittää saavuttaneensa täydellistä voittoa Iranista, huolimatta hänen tavastaan kehystää tilanne. Korkein johtaja Ali Khamenei ei ole osoittanut selkeää perääntymistä keskeisistä kannoistaan, vaikka hänen on raportoitu joutuneen elämään bunkkerissa.

Hallinnon vaihdos Iranissa on “erittäin epätodennäköistä”, sanoo Charles Parton, entinen Britannian korkea diplomaatti ja Geostrategian neuvoston sekä Royal United Services Institute for Defence Studies (RUSI) -ajatushautomoiden jäsen.

Israelin iskut, joita aluksi tuki Trumpin hallinto, mutta joka myöhemmin painosti Israelia suostumaan tulitaukoon, eivät käynnistä poliittista prosessia, jonka kautta Teheran “kaatuisi lännen käsiin”, Parton kertoo TRT Worldille viitaten sekä sionistisiin että länsimaisiin pyrkimyksiin korvata nykyinen hallinto Iranissa.

Tämä tilanne on myös epämukava Netanjahun hallitukselle, jonka vuosikymmeniä kestänyt kampanja vuoden 1979 jälkeisen hallinnon kaatamiseksi Teheranissa ei ole onnistunut, huolimatta Israelin ja Yhdysvaltojen suorista iskuista Iranin kohteisiin, mukaan lukien ydinlaitoksiin.

Molemmat osapuolet ovat nyt toipumassa viimeaikaisista väkivaltaisista yhteenotoistaan. Lyhyellä aikavälillä Trumpin vahva reaktio tulitauon rikkomuksiin saattoi pysäyttää alueellisten kilpailijoiden välisen konfliktin. Mutta pitkällä aikavälillä Teheranin ja Tel Avivin vastakkainasettelun tulevaisuus riippuu siitä, miten kaikki osapuolet navigoivat yhä hauraampaa rauhaa.

Vaikka Israelin ja Iranin välinen vastakkainasettelu on pitkäaikainen kamppailu, Israelin epäonnistuminen hallinnon vaihtamisessa Teheranissa heijastaa Netanjahun hallituksen kasvavia haasteita, jotka ulottuvat Gazan sotaan, miehitetyn Länsirannan sortopolitiikkaan ja lopulta epäselvään strategiaan Iranin suhteen.

Kuka todella voitti 12 päivän sodan?

Molemmat osapuolet kärsivät merkittäviä vahinkoja ja saavuttivat vain rajallisia voittoja, eikä 12 päivän sota tuottanut selvää voittajaa.

Sen sijaan siitä tuli näyttämö “kehittyvälle pitkäaikaiselle kamppailulle” kahden valtion välillä, joilla on jyrkästi erilaiset ideologiset ja poliittiset suuntaukset, sanoo Andreas Krieg, King’s College Londonin apulaisprofessori ja MENA Analytican johtaja.

“Operatiivinen voitto kuuluu Israelille. Strateginen kestävyys ja mukautuva pelote kuitenkin kallistuvat Iranin puolelle. Kumpikaan osapuoli ei saavuttanut ratkaisevaa tai täydellistä lopputulosta, jättäen alueen ratkaisemattoman epävakauden tilaan. Molemmat väittävät ‘voittaneensa’, mutta todellisuudessa ne ovat edelleen lukkiutuneina laajempaan kilpailuun, jossa kumpikaan ei ole vielä ratkaisevasti päihittänyt toista”, Krieg kertoo TRT Worldille.

Islamabadissa työskentelevä Iranin asioiden asiantuntija Aimen Jamil tekee samanlaisen arvion sanoen, että “konflikti ei tuottanut selvää voittajaa.”

Vaikka Israelin ja Yhdysvaltojen iskut Iranin ydinlaitoksiin näyttivät viivästyttävän Iranin uraanin rikastusohjelmaa, ne eivät “saavuttaneet laajempia tavoitteita, kuten hallinnon horjuttamista”, Jamil kertoo TRT Worldille. Toisaalta Iran pystyi säilyttämään “ydinjohtonsa,” vaikkakin korkealla taloudellisella ja sotilaallisella hinnalla, hän lisää.

12 päivän sodan aikana Israel osoitti kykynsä toteuttaa kohdennettuja iskuja Irania vastaan, kuten se on tehnyt myös muita alueellisia vihollisiaan, kuten Hizbollahia ja houtheja vastaan, joiden tukikohtiin Netanjahun hallitus on myös iskenyt.

Nämä kohdennetut iskut antoivat Israelille sotilaallisen edun konfliktissa, samalla kun se “kärsi rajallisia tappioita,” hän sanoo.

Hän kuitenkin kiinnittää huomiota maantieteelliseen todellisuuteen: Israelin sotilaalliset edut eivät ole ratkaisseet maan poliittisia ja turvallisuuskysymyksiä Iranin kanssa, mikä viittaa siihen, että “konfliktin strateginen lopputulos on edelleen ratkaisematta.”

Voiton arviointi kolmella akselilla

Yksityiskohtainen arvio 12 päivän sodasta “riippuu siitä, miten konfliktia arvioidaan kolmen voiton akselin kautta: saavutus, ratkaisevuus ja menestys”, sanoo Krieg, joka on myös puolustusanalyytikko.

Saavutusten osalta Israelilla oli etulyöntiasema, kun se eliminoi useita Iranin korkeita kenraaleja, heikensi Teheranin atomi-infrastruktuuria, mukaan lukien vahvasti linnoitettu Fordow’n maanalainen laitos, ja häiritsemällä johtamisverkostoja, Kriegin mukaan.

“Taktisesti tämä oli ‘voitto’ Israelille, vaikkakin korkeilla taloudellisilla kustannuksilla ja kotimaisilla häiriöillä”, hän sanoo.

Mutta strategisessa ulottuvuudessa kuva on “paljon epäselvempi”, hän lisää. “Vaaka kallistuu Iranin kestävyyden puolelle, ellei jopa sen voittoon. Huolimatta vakavista vahingoista, Iranin hallinto kesti suoran Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksen, osoittaen kykynsä sietää iskuja, ylläpitää sisäistä yhtenäisyyttä ja säilyttää alueellinen vaikutusvaltansa valtiottomien toimijoiden kautta.”

Krieg korostaa myös Iranin valtiollisen toiminnan “riskinsietokykyistä” luonnetta, joka vastasi tulittamalla Israelia ja hyökkäämällä Qatarissa sijaitsevaan Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan Persianlahdella. “Iran osoitti, että sillä on edelleen eskalaatiotyökaluja, se voi aiheuttaa kustannuksia ja se ei pelkää ottaa riskejä määritelläkseen pelotteen uudelleen uuden Vallankumouskaartin (IRGC) sukupolven johdolla.”

Kun kuuma konflikti Iranin ja Israelin välillä kehittyy edelleen, asiantuntijat, mukaan lukien Krieg, varoittavat nuoren IRGC-sukupolven radikaalista ja riskialttiista ajattelutavasta.

Strategisilla mittareilla Iran osoitti kykynsä “pelotteeseen” ja “kestävyyteen”, kehystäen itsensä “ei vain passiiviseksi kohteeksi vaan reaktiiviseksi, riskinsietokykyiseksi toimijaksi”, Krieg arvioi.

Vaikka Israelin operatiivinen etu “typisti” Iranin strategista hallintaa, Netanjahun hallituksen saavutusta voidaan “parhaiten kuvata merkittäväksi mutta epäselväksi; se vahingoitti Irania mutta ei muuttanut Teheranin alueellista asemaa tai ydinambitioita ratkaisevasti”, hän lisää.

Ratkaisevuuden mittarilla Kriegin analyysi viittaa siihen, että 12 päivän sota voi ennakoida “lisääntyvää epävakautta” alueellisessa politiikassa ilman todellista polkua konfliktin ratkaisuun tai kestävään rauhaan.

Jos Iran pystyy jälleenrakentamaan voimavaransa ja liittolaisensa alueella, tämä voi johtaa “osittaiseen status quon heikkenemiseen.”

“Persianlahden valtioiden kautta neuvoteltu väliaikainen tulitauko on hauras. Siksi päättäväisyys pysyy alhaisena molemmilla puolilla”, hän sanoo.

Lopuksi, menestyksen osalta viimeaikainen konflikti viittaa “tasapeliin, jossa Israel saavutti korkeampia taktisia tuloksia ja Iran säilytti asemansa strategisesti”, Kriegin mukaan. “Israel ei hävinnyt, mutta ei myöskään voi väittää selvää voittoa. Iran vältti tappion ja säilytti strategiset vaihtoehtonsa, joten se voi väittää saavuttaneensa ‘ei-tappion’ -lopputuloksen.”