Transatlanttinen liittouma, joka on pitkään ollut Euroopan puolustuksen perusta, näyttää nyt syvien säröjen merkkejä. Yhdysvaltojen kasvava yksipuolisuus ja jännitteet keskeisten NATO-liittolaisten välillä ovat herättäneet vakavia epäilyksiä liittouman pitkän aikavälin elinkelpoisuudesta.

Kun Washington muuttaa globaaleja prioriteettejaan, Eurooppa etsii luotettavaa turvallisuuskumppania. Tämän epävarmuuden keskellä Turkki astuu esiin – ei pelkästään osallistujana, vaan strategisena ankkurina Euroopan muuttuvassa turvallisuusarkkitehtuurissa.

Turkin ulkoministeri Hakan Fidan on avoimesti tunnustanut tämän muutoksen ja todennut: ”Uskon, että tämä kriisi voi tarjota suuren mahdollisuuden myös eurooppalaisille ystävillemme. Riippuvuuden vähentäminen Yhdysvalloista hyvin strategisilla alueilla tekisi heistä – ja meistä kaikista – paljon kestävämpiä taloudellisten ja geopoliittisten kriisien edessä.”

Hänen sanansa korostavat nousevaa yksimielisyyttä: Euroopan on uudistettava turvallisuusarkkitehtuurinsa vähentääkseen riippuvuuttaan Washingtonista ja omaksuttava uusia kumppanuuksia – Turkki keskiössä.

Transaktionaaliset sitoumukset ja Naton jakolinjat

NATO:n kollektiivisen turvallisuuden perusta on ennennäkemättömän tarkastelun alla. Yhdysvaltojen yksipuolisempi linja on saanut liittolaiset kyseenalaistamaan liittouman kestävyyden.

Presidentti Donald Trumpin paluu virkaan on merkinnyt merkittävää muutosta Washingtonin ulkopolitiikassa, jolle on ominaista kasvava haluttomuus ylläpitää liberaalia kansainvälistä järjestystä. Trumpin toisen kauden aikana uudelleen noussut 'America First' -doktriini on vahvistanut jyrkkiä jakolinjoja NATO:ssa. Trumpin uhkaukset liittolaisia, kuten Kanadaa ja Tanskaa, kohtaan, hänen pyrkimyksensä suoriin neuvotteluihin Venäjän kanssa Ukrainan tilanteesta sekä hänen transaktionaalinen lähestymistapansa turvallisuussitoumuksiin ovat heikentäneet NATO:n perinteistä pelotevoimaa.

Pelote: Naton turvallisuuden peruspilari

NATO:n ytimessä on pelotteen periaate – hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan. Tämä ei ole vain oikeudellinen lauseke, vaan käsite, joka on kirjattu viidenteen artiklaan ja joka ilmentää NATO:n olemassaolon tarkoitusta, vahvistaen liittouman sitoutumista yhteiseen puolustukseen.

Historiallisesti yhtenäisyys on ollut NATO:n vahvuus, mutta tämä peruspilari on murtumassa.

Ranskan presidentti Macronin vuonna 2019 esittämä huomautus NATO:n 'aivokuolemasta' oli enne. Vaikka Venäjän hyökkäys Ukrainaan yhdisti hetkellisesti liittouman, syvemmät jakolinjat pysyvät. Erimielisyydet puolustusmenoista, sotilasstrategiasta ja Yhdysvaltojen yksipuolisuudesta ovat rapauttaneet jäsenvaltioiden välistä luottamusta.

Eurooppa on alkanut arvioida uudelleen turvallisuuskehystään. Viime kuussa tapahtunut diplomaattinen yhteenotto Volodymyr Zelenskyin ja Trumpin välillä sekä Trumpin avoin vihamielisyys EU:ta kohtaan ovat pakottaneet Euroopan maat kohtaamaan riippuvuutensa Yhdysvaltain sotilaallisesta tuesta ja vahvistamaan omia puolustuskykyjään.

Erityisesti huoli joukkojen sijoittamisesta ja ydinasetakuista on herättänyt huolta NATO-liittolaisten keskuudessa, lisäten kiireellisyyttä tälle pohdinnalle. Vastauksena Saksan tuleva liittokansleri Friedrich Merz ehdotti ydinaseiden jakamisaloitteita Britannian ja Ranskan kanssa. Lisäksi Euroopan komission ReArm Europe -aloite – kunnianhimoinen 800 miljardin euron sotilaallinen modernisointisuunnitelma – kertoo Euroopan vakavastaa aikomulsesta lisätä omavaraisuutta.

Mutta voiko Eurooppa todella rakentaa itsenäisen turvallisuusarkkitehtuurin ilman uskottavaa strategista kumppania?

Turkki: Euroopan korvaamaton turvallisuuskumppani

Kun Yhdysvallat muuttaa prioriteettejaan, Euroopan maat katsovat yhä enemmän samanmielisten maiden, kuten Iso-Britannian, Kanadan, Norjan ja erityisesti Turkin, suuntaan. Ankara, joka aiemmin sivuutettiin, on nyt korvaamaton osa Euroopan turvallisuusyhtälöä.

NATO:n pääsihteeri Mark Rutte on korostanut EU:n ja Turkin yhteistyön vahvistamisen tarvetta, tunnustaen Ankaran roolin mantereen turvallisuuskehyksen vahvistamisessa.

Kun kaksi kolmasosaa Euroopan aseiden tuonnista tulee Yhdysvalloista, Turkin kasvava puolustusteollisuus nousee keskeiseksi vaihtoehtoiseksi toimittajaksi ja strategiseksi kumppaniksi yhteisissä projekteissa. Merkittävät sopimukset, kuten Turkin meripuolustusyritys STM:n sopimus Portugalin kanssa, joka on ensimmäinen merialussopimus Turkin ja NATO:n jäsenmaan välillä, sekä Italian Leonardon ja Turkin Baykarin yhteisprojekti seuraavan sukupolven droonien valmistamiseksi, osoittavat Ankaran kasvavaa vaikutusvaltaa Euroopan puolustusmaiseman muokkaamisessa.

Yhteistyö ei kuitenkaan voi rajoittua pelkästään sotilaalliseen yhteistyöhön. Myös diplomaattisia ja taloudellisia siteitä on vahvistettava.

Herätys Euroopan autonomialle

NATO:n tulevaisuus riippuu siitä, miten Eurooppa navigoi kasvavien erimielisyyksiensä kanssa Washingtonin kanssa. Yksi mahdollinen tie eteenpäin on niin sanottu transaktionaalinen NATO, jossa Yhdysvallat jatkaa tiukkaa linjaansa, vaatii korkeampia Euroopan puolustusmenoja ja samalla vähentää omia turvallisuussitoumuksiaan. Vaikka tämä skenaario säilyttää NATO:n rakenteen, se voi pahentaa sisäisiä jakolinjoja, kun jotkut maat ovat valmiita täyttämään Yhdysvaltojen vaatimukset ja toiset vastustavat Washingtonin painostusta.

Vaihtoehtoisesti Eurooppa voisi omaksua strategisen autonomian, jota johtavat Ranska ja Saksa, ja työskennellä kohti omavaraisempaa turvallisuuskehystä. Tämän vaihtoehdon kannattajien mukaan tämä vapauttaisi Euroopan Yhdysvaltojen johtajuuden arvaamattomuudesta. Tämä visio ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Poliittiset erimielisyydet EU:n jäsenvaltioiden välillä ja pitkään jatkunut riippuvuus Yhdysvaltain sotilasteknologiasta muodostavat merkittäviä esteitä uskottavan, itsenäisen eurooppalaisen puolustusvoiman luomiselle.

Äärimmäisin mahdollisuus on liittouman hajoaminen, jossa NATO:n säröt laajenevat korjaamattomiksi, pakottaen yksittäiset maat eristäytyneisiin puolustusasemiin. Yhdysvaltojen vetäytyminen Euroopan turvallisuussitoumuksista voisi jättää jäsenvaltiot alttiiksi ulkoisille uhille, luoden arvaamattoman ja epävakaan turvallisuusmaiseman. Vaikka tämä skenaario on epätodennäköinen lähitulevaisuudessa, se korostaa, miksi Euroopan on ryhdyttävä ennakoiviin toimiin varmistaakseen, ettei sen turvallisuus ole riippuvainen Washingtonin muuttuvasta politiikasta.

Näistä epävarmuuksista huolimatta riippuvuuden vähentäminen Yhdysvalloista tarjoaa Euroopalle mahdollisuuden määritellä turvallisuutensa tulevaisuuden uudelleen. Tämä siirtymä edellyttää syvemmän yhteistyön rakentamista, yhteisiin puolustuskykyihin investoimista ja – mikä tärkeintä – Turkin korvaamattoman roolin tunnustamista. Ankaran strateginen sijainti, kasvava puolustusteollisuus ja sotilaalliset kyvyt tekevät siitä luonnollisen kumppanin kestävän eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen muokkaamisessa.

Lopulta NATO:n selviytyminen määrittyy yhden kiireellisen kysymyksen kautta: Voiko Eurooppa jatkaa Yhdysvaltojen sitoumuksiin luottamista, vai onko aika tehdä ratkaiseva strateginen käännös?