Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi 25 prosentin tullit Kanadasta ja Meksikosta tuotaville tavaroille sekä 10 prosentin tullit Kiinasta tuotaville tuotteille, hän aiheutti merkittävää hämmennystä ja käynnisti vastatoimien kierteen, joka johti maailmanlaajuiseen kauppasotaan.
Kiinan vastaus tuli muutamaa päivää myöhemmin, kun se asetti 10. helmikuuta voimaan astuneet 15 prosentin tullit Yhdysvaltain kivihiilelle ja nesteytetylle maakaasulle (LNG) sekä 10 prosentin tullit erinäisille muille tuotteille.
Trump määräsi myös tullit Meksikolle ja Kanadalle, mutta lykkäsi niiden käyttöönottoa kuukaudella kiireellisten neuvottelujen jälkeen näiden kahden naapurimaan kanssa. Myös Euroopan unioni on luvannut vastatoimia sen jälkeen, kun Trump uhkasi 27 jäsenmaan blokkia vastaavilla tulleilla.
Yhdysvaltojen aggressiivinen strategia merkitsee merkittävää käännekohtaa globaalissa kaupassa ja tuo mukanaan huomattavia riskejä paitsi Yhdysvalloille myös kansainvälisen talousjärjestelmän vakaudelle.
Amerikkalainen taloustieteilijä ja Columbian yliopiston professori Jeffrey Sachs ilmaisi vakavaa huolta näistä toimista kutsuen tulleja “väärin käytetyksi ja haitalliseksi osaksi Yhdysvaltain valtiotaitoa” ja varoitti, että tämä protektionistinen lähestymistapa vahingoittaa paitsi Yhdysvaltoja myös maailmanlaajuista taloutta.
Tämä epävakaa tilanne tarjoaa kuitenkin Kiinalle strategisen mahdollisuuden paitsi laajentaa vaikutusvaltaansa myös mahdollisesti määritellä uudelleen globaalia talousjärjestystä.
Uhkapeliä korkeilla panoksilla
Yhdysvaltojen hallinnon perustelut tullien asettamiselle ovat moninaisia. Tavoitteena on puuttua kauppataseen epätasapainoon, suojella kotimaisia teollisuudenaloja ja vastata muiden maiden epäoikeudenmukaisiksi koettuihin kauppakäytäntöihin.
Esimerkiksi Yhdysvallat on usein viitannut kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa, joka saavutti ennätykselliset 382,9 miljardia dollaria vuonna 2022, keskeisenä perusteluna kauppapolitiikalleen. Sen mukaan tullit ovat välttämättömiä “tasapuolisten pelisääntöjen” luomiseksi ja kotimaisen valmistuksen edistämiseksi.
Tullien tehokkuus näiden tavoitteiden saavuttamisessa on kuitenkin erittäin kiistanalaista.
Talousteoria ja historialliset todisteet viittaavat siihen, että tullit usein provosoivat vastatoimia, jotka kärjistyvät kauppasodiksi, joissa kaikki osapuolet kärsivät.
Historia tarjoaa vakavan varoituksen: Yhdysvaltojen Smoot-Hawley-tullilaki 1930-luvulla asetti merkittäviä tulleja ja laukaisi maailmanlaajuisen protektionismin aallon katastrofaalisin seurauksin. Näihin kuului kansainvälisen kaupan romahtaminen, rauhanomaisten suhteiden heikkeneminen maiden välillä ja lopulta maailmanlaajuiseen sotaan ajautuminen.
Myös vuosien 2018–2019 Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppasota toimii varoittavana esimerkkinä. Yhdysvallat asetti tullit sadoille miljardeille dollareille kiinalaisia tuotteita, mikä sai Pekingin vastaamaan tulleilla amerikkalaisia tuotteita vastaan, mukaan lukien maataloustuotteet, kuten soijapavut.
Tämä johti amerikkalaisille kuluttajille korkeampiin kustannuksiin monista tuotteista, kuten elektroniikasta ja vaatteista, ja vaikutti merkittävästi amerikkalaisiin maanviljelijöihin, joiden vienti Kiinaan romahti.
Esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankin tutkimus arvioi, että kauppasota laski Yhdysvaltain bruttokansantuotetta noin 0,3 prosentrilla, mikä vastaa 62 miljardin dollarin menetystä.
Kuluttajahintojen nousun ja yritysten kilpailukyvyn heikkenemisen lisäksi tällaiset toimet häiritsevät monimutkaisia globaaleja toimitusketjuja.
Lisäksi analyysit viittaavat siihen, että kauppasota maksoi Yhdysvaltain yrityksille vähintään 1,7 biljoonaa dollaria osakemarkkina-arvosta ja lähes 300 000 työpaikkaa.
Trumpin päätös käyttää tulleja talouspolitiikan ensisijaisena välineenä on korkean panoksen uhkapeli. Se vaarantaa liittolaissuhteet, heikentää kansainvälisiä instituutioita, kuten Maailman kauppajärjestöä (WTO), ja rapauttaa Yhdysvaltojen uskottavuutta luotettavana kumppanina globaalissa kaupassa.
Viimeisimmät kauppakiistat Euroopan unionin kanssa teräksen ja alumiinin tulleista ovat esimerkiksi kiristäneet transatlanttisia suhteita ja herättäneet huolta globaalin kauppajärjestelmän tulevaisuudesta.
Yhdysvaltojen riippuvuus tulleista heikentää myös sen kykyä johtaa globaaleja kauppakysymyksiä ja luo tilaa muille maille, kuten Kiinalle, vaikuttaa kansainvälisen kaupan tulevaisuuteen.
Tilaisuus Kiinalle
Kauppajännitteiden kasvaessa Kiina löytää itsensä ainutlaatuisesta asemasta edistää omia etujaan ja muokata globaalia järjestystä. Yhdysvaltojen aggressiivinen tullipolitiikka on luonut tyhjiön kansainvälisessä kaupassa, jonka Kiina on valmis täyttämään.
Kiina on johdonmukaisesti puolustanut multilateraalisuutta ja korostanut kansainvälisen yhteistyön ja WTO:n sääntöihin perustuvan järjestelmän merkitystä. Kun Yhdysvallat vetäytyy tästä lähestymistavasta, maailman toiseksi suurin talous esittäytyy vapaakaupan ja globalisaation vahvana puolustajana.
Tätä kantaa vahvistaa Kiinan vaikuttava kauppasuoritus: vuonna 2024 tavarakaupan kokonaisarvo nousi 43,85 biljoonaan juaniin (noin 6,1 biljoonaa dollaria), mikä on 5 prosentin kasvu edellisvuoteen verrattuna. Vienti oli 25,45 biljoonaa juania ja tuonti 18,39 biljoonaa juania, mikä osoittaa sekä taloudellista dynaamisuutta että sitoutumista avoimiin markkinoihin.
Silkkitiehanke (Belt and Road Initiative, BRI) on esimerkki Kiinan strategiasta laajentaa taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaansa. Se on nähnyt merkittävää kasvua käynnistämisen jälkeen, kun yli 150 maata ja kansainvälistä järjestöä on allekirjoittanut yhteistyösopimuksia vuoteen 2024 mennessä.
BRI:n konkreettiset vaikutukset ovat ilmeisiä. Afrikassa Mombasa-Nairobi Standard Gauge Railway on parantanut merkittävästi Kenian liikennettä, lyhentänyt matkustusaikoja ja luonut tuhansia paikallisia työpaikkoja.
Aasiassa Kiina-Pakistan talouskäytävä (CPEC) on edistänyt voimalaitosten, teiden ja satamien kehittämistä. CPEC:iin kuuluva Gwadar-satama on muuttunut pienestä kalastussatamasta merkittäväksi alueelliseksi keskukseksi.
Nämä infrastruktuurihankkeet Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa luovat uusia kauppareittejä, vahvistavat kumppanuuksia ja rakentavat taloudellisen keskinäisriippuvuuden verkostoa, joka voi haastaa perinteisen länsijohtoisen järjestyksen.
Kiinan kasvava taloudellinen voima ja sen halukkuus tehdä yhteistyötä maiden omilla ehdoilla ovat tehneet siitä yhä houkuttelevamman kumppanin, erityisesti kehittyville maille.
Peking on esimerkiksi nyt yli 140 maan ja alueen suurin kauppakumppani.
Latinalaisessa Amerikassa Kiina on tullut tärkeäksi kauppakumppaniksi monille maille. Peking on pysynyt Etelä-Amerikan maiden suurimpana kauppakumppanina ja vientikohteena 15 peräkkäisen vuoden ajan.
Tilastot osoittavat, että maiden välinen kauppavolyymi saavutti 181,53 miljardia dollaria vuonna 2023, ja Brasilia ylitti ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maana 100 miljardin dollarin viennin Kiinaan.
Kun Yhdysvallat vetäytyy perinteisestä johtajuusroolistaan, Kiina astuu esiin tarjotakseen vaihtoehtoisia kehitysmalleja ja taloudellisen yhteistyön muotoja.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Yhdysvaltojen tullipolitiikka on tuonut huomattavaa epävakautta ja epävarmuutta globaaliin kauppaympäristöön. Vaikka Trumpin hallinto toivoo saavuttavansa taloudelliset tavoitteensa, sen aggressiivinen lähestymistapa sisältää merkittäviä riskejä ja mahdollisia tahattomia seurauksia.
Toisaalta Kiinalla on mahdollisuus hyödyntää tätä tilannetta edukseen. Puolustamalla multilateraalisuutta, laajentamalla taloudellista vaikutusvaltaansa ja asemoimalla itsensä vastuulliseksi globaaliksi johtajaksi Kiina voi muokata globaalia järjestystä itselleen suotuisaksi.
Kiinan tie ei kuitenkaan ole ilman haasteita. Sen on käsiteltävä omia sisäisiä taloudellisia haavoittuvuuksiaan, rakennettava luottamusta muiden maiden kanssa ja navigoitava taitavasti kansainvälisten suhteiden monimutkaisuudessa.
Tulevat vuodet ovat ratkaisevia sen määrittämisessä, voiko Kiina onnistuneesti hyödyntää tämän tilaisuuden ja vakiinnuttaa asemansa 2000-luvun johtavana voimana.
