Ruotsissa palkkamurhasta tuomion saaneet kaksi ruotsalaismiestä on vangittu Suomessa epäiltynä vakavista rikoksista, Yle kertoo.
Toinen miehistä, 21-vuotias Razmus Kent Thomas Berqvist tuomittiin toukokuussa Helsingin käräjäoikeudessa yhdeksän vuoden vankeuteen Helsingin Lassilassa viime vuonna tapahtuneesta murhan yrityksestä. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Vanhempaa miehistä, 26-vuotiasta Daniel Shamsizadehia taas epäillään Suomessa törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
Suomen poliisi otti molemmat miehet helmikuussa kiinni Turussa, sillä heidän epäiltiin suunnitelleen vakavaa väkivaltarikosta.
Ruotsin Norrköpingin käräjäoikeus tuomitsi molemmat miehet heinäkuussa 18 vuoden vankeusrangaistukseen murhaan yllyttämisestä. Tapaus liittyy raakaan huumekauppaan yhdistettyyn teloitustyylillä tehtyyn ampumamurhaan Norrköpingissä. Ampuja kertoi kuulusteluissa Berqvistin ja Shamsizadehin osallisuudesta.
Ylen tietojen mukaan kaikki kolme miehiin liitettyä rikosta liittyy somessa leviävään crime as service -ilmiöön, jossa ihmisiä värvätään somen kautta tekemään rikoksia rahaa vastaan.
Molemmat Shamsizadeh ja Berqvist kuuluvat ruotsalaiseen järjestäytyneeseen rikollisjärjestöön.