Esitutkinta Suomeen kesäkuussa loikanneen entisen Wagner-palkkasoturin tapauksessa on valmistunut. Miestä epäiltiin valtionrajarikoksesta, ja hänen syyllistyminen pystyttiin myös esitutkintapöytäkirjan mukaan kiistatta osoittamaan.
Mies kuitenkin oli hakenut Suomesta turvapaikkaa, joten tutkinta ei etene näin ollen syyteharkintaan.
Rajavartiolaitoksen tekemän esitutkinnan päätyttyä aineistosta on tullut osittain julkista.
Entinen Wagner-sotilas ylitti Suomen ja Venäjän välisen rajan 17. kesäkuuta maateitse, minkä jälkeen Suomen rajaviranomaiset ottivat hänet kiinni.
“Pakenen sotaa toiseen maahan hakeakseni turvapaikkaa. Olen aktiivipalveluksessa ja olen jättänyt joukkoyksikköni”, mies kertoi kuulusteluissa.
Ylen tietojen mukaan kyseessä oli Jevgeni-niminen sotilas, joka oli alkanut julkaista Venäjän sotilasjohtoa kritisoivaa sisältöä sosiaalisessa mediassa.
Wagner-joukot ovat sotineet Ukrainassa, ja Ylen mukaan Jevgeni on toiminut alueilla, joissa on tehty vakavia sotarikoksia.
Keskusrikospoliisi tekee miehen mahdollisesta osallisuudesta sotarikoksiin esiselvitystä, mutta häntä ei tällä hetkellä epäillä mistään.