Israelin lopullinen hyväksyntä E1-asutushankkeelle merkitsee käännekohtaa. Vuosikymmenten ajan peräkkäiset Israelin hallitukset ovat pidättäytyneet etenemästä tämän suunnitelman kanssa juuri sen kauaskantoisten seurausten vuoksi.

Nyt, antamalla vihreää valoa yli 3 400 asunnon rakentamiselle Ma’ale Adumimin ja Itä-Jerusalemin välille, Israel on tehnyt aikeensa selväksi: kyseessä ei ole ainoastaan miehityksen vahvistaminen, vaan myös palestiinalaisvaltion mahdollisuuden poistaminen.

E1:n merkitys on ollut kansainvälisen yhteisön tiedossa jo pitkään. Amerikkalaiset, eurooppalaiset ja jopa israelilaiset viranomaiset ovat varoittaneet, että rakentaminen tällä alueella tekisi yhtenäisestä palestiinalaisvaltiosta mahdottoman.

Syynä on yksinkertainen tosiasia: hanke katkaisisi Itä-Jerusalemin muusta miehitetystä Länsirannasta ja jakaisi alueen pohjoisiin ja eteläisiin osiin. Ilman alueellista yhtenäisyyttä kahden valtion ratkaisu muuttuu maantieteellisesti toteuttamiskelvottomaksi.

Tästä syystä Israelin valtiovarainministeri Bezalel Smotrichin lausunto oli niin suorasukainen: “Palestiinalaisvaltio poistetaan pöydältä, ei iskulauseilla vaan teoilla.”

Tämä ei ole pelkkä retorinen heitto. Se on rauhanprosessin virallinen hylkääminen.

Israel julistaa avoimesti sen, mikä on ollut käytännössä ilmeistä jo pitkään — ettei sillä ole aikomustakaan sallia palestiinalaisten itsemääräämisoikeutta.

Kaksi valtiota, yksi illuusio

Vuosikymmenten ajan länsimaiset hallitukset ovat pitäneet kahden valtion ratkaisua ainoana mahdollisena kehyksenä rauhalle. E1 paljastaa tämän fiktioksi. Katkaisemalla palestiinalaisyhteisöt toisistaan Israel ei ainoastaan laajenna siirtokuntia; se tekee palestiinalaisvaltiosta rakenteellisesti mahdottoman.

Peräkkäiset Yhdysvaltain hallinnot Clintonista Obamaan vastustivat E1:tä juuri tästä syystä. Euroopan unioni on pitkään kuvannut sitä ”punaiseksi linjaksi”. Silti Israel on nyt ylittänyt tämän linjan ilman seuraamuksia.

Tällä kertaa Yhdysvallat ei antanut välitöntä kommenttia. Mutta suunta on ollut selvä jo vuosia: kun Israelin armeijan radio kysyi Trumpin hallinnon kantaa E1:een, suurlähettiläs Mike Huckabee vastasi suorasukaisesti: “Päätös massiivisesta rakentamisesta E1:ssä kuuluu Israelin hallitukselle. Emme yrittäisi arvioida sen hyvyyttä tai huonoutta.”

Jos maailman johtajat jatkavat kahden valtion ratkaisun hokemista toimimatta E1:tä vastaan, he eivät ainoastaan petä itseään — he ovat osallisia tämän vision hautaamisessa.

Uusi pakkosiirtojen aalto

Ihmisiin kohdistuvat vaikutukset ovat yhtä lailla järkyttäviä. Diplomatian jargonin, kuten ”elinkelpoisuuden” ja ”yhtenäisyyden” takana E1 tuhoaa palestiinalaisten elämän ruohonjuuritasolla.

Rakentamiseen suunniteltu alue ei ole tyhjää maata; se sisältää palestiinalaiskyliä ja beduiiniyhteisöjä, kuten Khan al-Ahmarin, joka on ollut pitkään purku-uhan alla.

Näitä yhteisöjä odottaa nyt pakkosiirron uhka. Hanke takavarikoi maata, tuhoaa koteja ja vie yhteisöiltä pääsyn maataloudellisiin elinkeinoihin.

Se myös kiristää Israelin jo ennestään tukahduttavaa kontrollia palestiinalaisten liikkumiseen. Vahvistamalla siirtokuntablokkeja Jerusalemin ympärillä ja Länsirannan keskiosassa E1 vaikeuttaa matkustamista alueen pohjois- ja eteläosien välillä — ja saattaa tehdä siitä täysin mahdotonta ilman erityislupaa, jäljitellen Gazan ja miehitetyn Länsirannan välistä eristystä.

Palestiinalaiset joutuvat jo nyt kohtaamaan tarkastuspisteitä, eroteltuja teitä ja erottelumuureja. E1 syventää näitä jakolinjoja, tehden jokapäiväisestä elämästä entistä pirstaloituneempaa, turvattomampaa ja epävarmempaa.

Kuten historia osoittaa, siirtokuntien kasvu ei tule yksin. Sitä seuraa lisääntynyt siirtokuntaväkivalta, jota Israelin armeija suojelee.

Palestiinalaiset viljelijät kohtaavat lisää maavarkauksia, lisää uhkailua ja lisää rajoituksia veden ja luonnonvarojen käyttöön. E1:n hyväksyminen ei merkitse vain rakennushanketta, vaan uutta pakkosiirtojen aaltoa.

Tyhjää huolta

Diplomaattisesti tämä jättää Israelin entistä alttiimmaksi kritiikille. Juuri silloin, kun kymmenet maat ovat luvanneet tunnustaa Palestiinan valtion syyskuussa, Israel toimii poistaakseen kyseisen valtion maantieteellisesti.

Tunnustaminen, vaikka se onkin symbolisesti tärkeää, merkitsee vähän, ellei sitä yhdistetä konkreettisiin toimiin Israelin liittämispolitiikan pysäyttämiseksi. Muuten on olemassa absurdi vaara siitä, että maailma tunnustaa valtion, jonka aluetta tarkoituksellisesti pilkotaan ja kolonisoidaan reaaliajassa.

Israelille riski on selvä. Sen johtajat laskevat, että länsimaiset hallitukset jatkavat ”huolen” ilmaisemista tekemättä mitään merkittävää. Toistaiseksi he ovat oikeassa.

Huolimatta Kansainvälisen tuomioistuimen varoituksista ”uskottavasta kansanmurhan riskistä” Gazassa, ja huolimatta Amnesty Internationalin, Human Rights Watchin ja jopa israelilaisen B’Tselem-järjestön julistuksista, että Israel on apartheid-valtio, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja EU eivät ole asettaneet yhtäkään pakotetta. Sen sijaan Israel nauttii edelleen sotilaallisesta avusta ja diplomaattisesta suojasta.

Mutta E1:n hyväksyminen tekee tästä asemasta yhä kestämättömämmän. Kuinka Washington, Lontoo tai Bryssel voivat jatkaa kahden valtion ratkaisusta puhumista, kun Israel avoimesti julistaa tuhoavansa kyseisen ratkaisun ”teoilla”?

Kuinka Palestiinan tunnustaminen syyskuussa voi olla uskottavaa, jos samat hallitukset kieltäytyvät toimimasta hanketta vastaan, joka on suunniteltu tuhoamaan se?

E1 ei koske vain 3 400 asunnon rakentamista. Kyse on Palestiinan tulevaisuudesta ja kansainvälisen järjestyksen uskottavuudesta. Etenemällä tämän hankkeen kanssa Israel tekee selväksi, ettei se pelkää seurauksia.

Se on laskelmoinut — toistaiseksi oikein — ettei yksikään länsimainen hallitus toimi päättäväisesti pysäyttääkseen sitä.

Valinta on nyt Britannian, EU:n ja Yhdysvaltojen käsissä. Ne voivat jatkaa lausuntojen antamista samalla, kun Israel ylittää jokaisen punaisen linjan. Tai ne voivat sovittaa sanansa tekoihin — ja sanktioiden, vastuullisuustoimien ja todellisen paineen avulla pysäyttää siirtokuntien laajentuminen.

E1 on selkein merkki siitä, että Israel on hylännyt jopa rauhan teeskennellyn tavoittelun. Jäljellä oleva kysymys on, jatkaako maailma teeskentelyä sen mukana.