Helsingin Sanomat on kertonut 25-vuotiaan palestiinalaisinsinöörin Fayez Bassalatin saaneen Maahanmuuttovirasto Migriltä karkotuspäätöksen, sillä virasto ei enää myönnä oleskelulupia palestiinalaispassin haltijoille.
Kiinasta rakennusinsinööriksi valmistunut Bassalat muutti Suomeen vuonna 2022 ja alkoi suorittaa insinöörin tutkintöa Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Alunperin miehitetyn Länsirannan Ramallahista kotoisin oleva mies sai Suomesta kokoaikaisen työpaikan ja haki työperusteista oleskelulupaa. Hän päivitti lopulta valmistumisensa jälkeen hakemusta niin, että perusteena oli tutkinnon suorittaminen.
Hänen hakemuksensa hylättiin kuukausien jälkeen ja elokuun lopussa hän sai karkotuspäätöksen Migriltä.
Migri tulkitsee Suomen ulkomaalaislakiin viime vuonna tehtyjä muutoksia niin, että palestiinalaishallinnon myöntämiä passeja ei enää hyväksytä pätevinä matkustusasiakirjoina esimerkiksi työperusteisiin oleskelulupiin.
Uuden lain mukaan oleskeluluvan hakijoiden henkilöllisyys on voitava todentaa voimassa olevalla kansallisella matkustusasiakirjalla. Aiemmin vaadittiin pelkkä matkustusasiakirja, eikä kansallisuudesta mainittu mitään.
“Muutos tarkoittaa, että aiemmin hyväksytyt asiakirjat, kuten muukalaispassi tai pakolaisen matkustusasiakirja, eivät ole enää voimassa”, Migrin oikeus- ja asiantuntijapalveluiden yksikön johtaja Johanna Waal kommentoi tilannetta Ylelle.
Palestiinalaispassit eivät täten enää ole Migrin mielestä päteviä kansallisia matkustusasiakirjoja, sillä Suomi ei tunnusta Palestiinan valtiota. Samalla kuitenkin Ulkoministeriö on ilmoittanut, että se hyväksyy edelleen palestiinalaishallinnon myöntämät passit Suomeen matkustamista varten.
Ylen mukaan Migri käy nyt keskusteluja aiheesta ja tarkastelee ulkomaalaislain tulkintaa “tietyiltä osin”.
Bassalat halutaan karkottaa Israeliin
Bassalatin karkotuspäätöksessä todetaan, että “hakija voidaan karkottaa asuinmaahansa Israeliin, Länsirannan alueelle ilman, että hän voi joutua siellä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 3 artiklan tarkoittaman epäinhimillisen kohtelun tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi tai että hänet voitaisiin lähettää sieltä sellaiselle alueelle”, Yle raportoi näkemänsä asiakirjan perusteella.
YK:n asiantuntijat ovat ilmaisseet huoltaan lisääntyneestä väkivallasta miehitetyllä Länsirannalla Israelin ja laittomien siirtokuntalaisten toimesta sitten lokakuun 2023.
Miehitetylle Länsirannalle on mahdollista kulkea vain joko Israelin lentokenttien ja maa-alueiden kautta, tai Jordanian puolelta Israelin tarkistuspisteiden läpi. Kaikkea pääsyä miehitetyille alueille kontrolloi Israel.
“Jos Suomi aikoo karkottaa minut Israeliin, on todennäköistä, että joudun vankilaan, koska olisi laitonta olla Israelissa”, Bassalat sanoi Ylen haastattelussa.
Palestiinan edustusto Helsingissä vahvisti Ylelle, että palestiinalaisia ei voida karkottaa Israeliin.
“Ensinnäkin Israel ei hyväksy tällaista karkotusta. Palestiinalaisille olisi erittäin vaarallista olla Israelissa, sillä riskinä on vangitseminen ja se uhkaisi heidän henkeään”, edustuston päällikkö Taissir Al Adjouri kommentoi tapausta.