Khan Younis, Gaza — Kahdeksanvuotias Sila Madi makaa liikkumattomana Khan Younisin Al-Nasserin sairaalakompleksin vuoteella. Hänen tyhjät silmänsä tuijottavat paikkaa, jossa hänen jalkansa olivat ennen.

Hänen kasvonsa, jotka ennen hehkuivat lapsuuden iloa, ovat nyt kuihtuneet nälän ja surun vuoksi. Kuukausien pommitusten ja viikkojen puutteen jälkeen hänet on murtanut lopullisesti jalkojen menetys.

Silan trauma alkoi 17. toukokuuta, kun Israelin ilmaisku osui Al-Mawasin alueella sijaitseviin telttoihin, joihin hänen perheensä oli paennut. Räjähdys sinkosi hänen kehonsa kymmeniä metrejä eteenpäin. Hänet löydettiin tajuttomana—hänen oikea jalkansa oli irronnut. Päiviä myöhemmin hänen irronnut jalkansa löydettiin raunioista.

Mutta pahin oli vielä edessä.

Viikko ensimmäisen leikkauksen jälkeen infektio levisi nopeasti hänen jäljellä olevaan jalkaansa. Gazan romahtaneen terveydenhuoltojärjestelmän tarjotessa vain vähän apua, lääkärit joutuivat amputoimaan myös hänen toisen jalkansa.

Rikkoen hiljaisuuden hän kuiskaa isälleen kysymyksen, jonka hän on esittänyt monta kertaa aiemmin: ”Missä ne ovat? Kuka vei ne?” viittoen puuttuviin jalkoihinsa.

Nidal Madi yrittää lohduttaa häntä hellästi, vaikka aiemmat yritykset ovat epäonnistuneet. ”Ne ovat Jumalan luona, rakkaani. Hän antaa sinulle paremmat.” Ennen kuin hän ehtii lopettaa, Sila pudistaa jo päätään, torjuen lohdutuksen. ”Jumala ei halunnut jalkojani! Miksi te leikkasitte ne? Miten minä nyt kävelen?” hän valittaa sydän särkyneenä.

Madi astuu ulos, murtuneena tyttärensä huudon ja valtavan surun painosta, jolta hän ei voi suojata häntä.

Silan tarina on yksi tuhansista.

Huhtikuuhun 2025 mennessä Gazan terveysministeriö on kirjannut ainakin 4 700 amputaatiota sodan kiihtymisen jälkeen lokakuussa 2023. Näistä 846 oli lapsia rekisteröityjen tapausten perusteella. Viranomaiset kuitenkin korostavat, että luvut ovat puutteellisia—monet uhrit eivät pääse sairaaloihin tai rekisteröidy tuhoutuneiden teiden, siirtymisen tai asiakirjojen puutteen vuoksi.

”Nämä eivät ole tavallisia sotavammoja”, sanoo Walid Hamdan, terveysministeriön fysioterapiapalveluiden johtaja. ”Monet lapset ovat menettäneet raajoja polven yläpuolelta, ja ainakin 200 on nyt pysyvästi halvaantuneita selkäydinvammojen vuoksi”, hän kertoo TRT Worldille.

Tammikuussa UNICEF julisti Gazan alueeksi, jossa on maailman suurin määrä lapsiamputoituja asukkaita kohti. Mutta pelkät tilastot eivät pysty kuvaamaan humanitaarisen katastrofin syvyyttä.

Samassa Israelin ilmaiskussa, joka vei Silan raajat, hänen äitinsä Nesreen menetti useita varpaita ja sai syviä sirpalehaavoja. Hänen sisarensa Rahaf, vain 18-vuotias, menetti vasemman jalkansa. Perhe oli paennut Rafahista ja asui väliaikaisissa teltoissa kuten tuhannet muut, kun pommit osuivat.

”Menetimme yhdeksän sukulaista siinä iskussa”, Madi sanoo ääni väristen. ”Äitini, veljeni, hänen vaimonsa... ja muita. Yksitoista muuta haavoittui. Se oli verilöyly.”

Hoitojärjestelmän romahdus

Jo ennen sotaa Gazan terveydenhuoltojärjestelmä oli vaikeuksissa. Mutta 19 kuukautta kestänyt tuhoaminen Israelin toimesta on vain pahentanut tilannetta.

Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan ainakin 94 prosenttia Gazan sairaaloista on vaurioitunut tai tuhoutunut. Tuore OCHA:n päivitys totesi, että terveyspalvelupisteiden toiminta on heikentynyt vakavasti viimeisen kahden vuoden aikana. ”14. toukokuuta lähtien neljä osittain toimivaa sairaalaa joutui keskeyttämään toimintansa, mikä vähensi osittain toimivien sairaaloiden määrän 22:sta 18:aan”, OCHA:n raportti kertoi.

Tuhottujen sairaaloiden ja estettyjen lääketarvikkeiden vaikutus on ollut tappava: tavallisista vammoista on tullut kuolemantuomioita tai elämää muuttavia amputaatioita.

”Sirpalehaavat, jotka normaalisti parantuisivat, tulehtuvat nyt, mikä johtaa amputaatioihin”, Hamdan selittää. ”Lapset kärsivät eniten. He eivät pysty taistelemaan infektioita vastaan. Heidän kehonsa ovat heikentyneet kuukausien nälän vuoksi.”

Aliravitsemus, joka on nyt laajalle levinnyt Gazassa, heikentää toipumista entisestään. Nälkä hidastaa paranemista, pahentaa luukatoa ja lisää kirurgisten haavojen tulehdusriskiä.

Proteeseja ei ole juuri lainkaan. Liikkumisen apuvälineet—pyörätuolit, kainalosauvat, kävelytelineet—ovat lähes olemattomia. Israelin saarto välttämättömille tarvikkeille tarkoittaa, että jopa perusvälineet haavojen hoitoon ovat vähissä. Kolme Gazan proteesikeskusta on suljettu; vain yksi toimii, ja sekin vain ajoittain.

”Silan kaltaiset lapset tarvitsevat kiireellistä kuntoutusta”, Hamdan sanoo. ”Mutta ei ole välineitä, ei rahoitusta, ei turvallista paikkaa toipua.”

Ennen toista amputaatiotaan Sila piti kiinni toivosta. Lääkärit vakuuttivat hänelle, että hän voisi kävellä uudelleen. Mutta kun infektio paheni ja vaihtoehdot vähenivät, tuo toivo sammui.

”Hän murtui, kun kerroimme hänelle”, Madi sanoo. ”Sen jälkeen hän tuskin puhuu, vain hiljaisuutta tai huutoa.”

Mies on yrittänyt kaikkea—paikallisia kansalaisjärjestöjä, kansainvälisiä toimijoita, terveysviranomaisia—hankkiakseen hänelle proteesin tai edes lähetteen ulkomaille. Kaikki ovet ovat sulkeutuneet.

”He sanovat, ettei mitään ole saatavilla. Vaikka hän voisi matkustaa, mikään maa ei ota vastaan gazalaisia potilaita nyt. Olen avuton.”

”Hän ryömii hiekan läpi”

Al-Mawasissa 11-vuotias Yaseen al-Ghalban liikkuu perheensä teltan likaisella lattialla kyynärpäidensä varassa. Molemmat hänen jalkansa irtosivat räjähdyksen seurauksena Israelin ilmaiskussa 12. huhtikuuta, vain päiviä sen jälkeen, kun hänen perheensä palasi pommitetun kotinsa raunioille Rafahissa.

Hänen äitinsä, Fadwa al-Ghalban, pitää häntä lähellään, kun hän tuijottaa tyhjyyteen. Hänen isänsä ja vanhempi veljensä kuolivat 5. joulukuuta 2023, kun Israel iski suojapaikkana toimineeseen kouluun. Toinen veli, Mohammed, menetti myös jalkansa ja on nyt setänsä luona Turkissa, jossa häntä hoidetaan. Yaseen on kuitenkin yhä loukussa Gazassa.

”Häneltä evättiin matkustuslupa, koska hän on alaikäinen eikä voi matkustaa yksin”, hänen äitinsä sanoo. ”Hän tarvitsee useita leikkauksia ennen kuin hänelle voidaan edes sovittaa proteeseja.”

Al-Ghalban, fysiikan tohtoriopiskelija, jakaa nyt aikansa poikansa haavojen hoitamisen ja kolmen muun lapsensa ruokkimisen välillä, samalla kun hän elää teltassa ilman juoksevaa vettä tai sähköä.

”Yritän olla itkemättä hänen edessään”, hän sanoo. ”Mutta hän takertuu minuun jatkuvasti. Hänen traumansa on sietämätöntä.”

Yaseenin lahjoitettu pyörätuoli, Kansainvälisen Punaisen Ristin lahja, makaa rikkinäisenä ja hyödyttömänä hiekkadyynien keskellä, jotka nyt ympäröivät hänen telttaansa. Hänen haavansa märkii kuumuudessa. ”Ilman hoitoa en usko, että hän selviää.”

Lapset ympäri Gazaa elävät nyt fyysisten vammojen ja henkisten traumojen haavojen kanssa. Useimmat eivät ole saaneet minkäänlaista psykologista tukea. Sota on vienyt heidän koulunsa, kotinsa ja nyt monilta myös heidän raajansa.

”Nämä lapset eivät tarvitse vain proteeseja”, sanoo tohtori Jamal Al-Farra Al-Amal-sairaalasta. ”He tarvitsevat terapiaa, koulutusta, lääketieteellistä seurantaa ja toivoa.”

Al-Farran sairaala, yhteistyössä Punaisen Puolikuun kanssa, valmistautuu avaamaan Gazan ensimmäisen sodanjälkeisen proteesi- ja kuntoutuskeskuksen. Se tarjoaa fysioterapiaa, puhe- ja traumaterapiaa sekä proteesipalveluita—jos tarvikkeita saapuu.

Mutta se ei tule riittämään.

”Useimmat amputoidut lapset eivät ole edes rekisteröityjä”, hän sanoo. ”Heidän perheensä ovat hajallaan, tavoittamattomissa. Todellinen loukkaantuneiden määrä on paljon suurempi.”

Kun osa maailmasta vietti kansainvälistä lasten päivää julistaen jokaisella lapsella olevan oikeuden turvallisuuteen ja hoivaan, Gazan amputoidut nuoret ja heidän perheensä tuntevat itsensä hylätyiksi ja unohdetuiksi, maaten teltoissa, raunioissa ja ylikuormitetuilla sairaalaosastoilla. Huutaen tuskasta tai jääden hiljaisuuteen.

”Me emme valinneet tätä sotaa”, sanoo Madi, pitäen kädessään Silan heikkoa kättä. ”Olemme siviilejä. Isiä. Äitejä. Haluamme vain, että lapsemme voivat kävellä uudelleen.”

Tämä artikkeli julkaistiin yhteistyössä Egabin kanssa.